lauantai 17. syyskuuta 2016

Suljettu osasto OSA 2

Alkava syksy tuo mieleen viime vuoden ja sen huonon olon mikä silloin oli. Syksy 2015 oli todella vaikea, koulu alkoi kyllä hyvin, mutta nopeasti vointi lähti laskemaan. Joulukuuhun mennessä poissaoloja oli jo 100 tuntia. Joulukuussa jäin virallisesti sairaslomalle ja ei kauaa mennyt kun jouduin osastolle.

Ystäväni vei minut samaiselle suljetulle osastolle, missä olin aiemminkin. Alku oli säätämistä, sillä minulle kerrottiin että menisin ehkä 3 päivän jaksolle avoimelle kriisiosastolle. Itse ajattelin silloin, että en suostu sinne menemään, koska en hyödy siitä ollenkaan. Tapasin muutaman tunnin odottelun jälkeen lääkärin ja neuvottelussa oli mukana ystäväni, suljetun hoitaja ja kriisin hoitaja. Kun aloin kertomaan voinnistani huomasin, että kriisin hoitaja ei kirjoittanut mitään ylös. Loppujen lopuksi päätös oli yksimielinen, jäisin suljetulle osastolle.


Alku oli katastrofi. Minulla ei olut liikkumalupia ja makasin huoneessani ensimmäiset 3 viikkoa. Tapasin muutaman kerran omahoitajiani, mutta eniten juttelin oman huonetoverini kanssa. (Jos luet tätä, niin muista olet ihana.) Kuten aiemmin kerroin, minun on ollut aina vaikea kertoa omasta olostani ja en sen takia sanonut mitään siitä että ei tällainen makaaminen minua hyödytä. Oma huonekaverini sai kaiken muuttumaan. Hän oli siellä kyseenalaisista syistä ja ei ymmärtänyt, että miksi hän saa jatkuvasti jutteluapua vaikkei tarvinnut ja minua ei jututeltu ollenkaan. Hän sitten räjähti hoitajille. M oli sanonut pari sanaa minun hoidostani ja siitä miten makaan huoneessa masentuneena. Ensimmäinen asia mitä tapahtui tämän jälkeen oli se, että meidät erotettiin. Molemmat saimme uudet huonekaverit. Sen jälkeen hoitajat ryhdistäytyivät ja rupesin saamaan enemmän jutteluapua ja minulta kyseltiin vointiani. Sain vihdoinkin myös ulkoiluluvat ja pääsin neljän seinän sisältä ulos.

Omahoitajani kanssa sovimme, että jokaisen vuoron alussa vastaava hoitajani tulisi kertomaan minulle kuka on. Minun oli niin paljon helpompi mennä esimerkiksi pyytämään tarvittavaa tietyltä yhdeltä henkilöltä.

Rupesin käymään taideterapiassa ja sählyssä. Olin myös muissakin yhteisissä toiminnoissa. Taideterapia oli minulle todella hyvä, kun sain näyttää omat tunteeni paperilla. Piirsin myös todella paljon vapaa-aikanani.




Sain osastolta todella hyviä ystäviä ja hengailimme paljon osastolla potilaskeittiössä. Joimme kahvia, kuuntelimme musiikkia, pelasimme lautapelejä ja saimme toisiltamme vertaistukea. Jokaisen kanssa ollaan vieläkin tekemisissä. <3

Masennuksen ja vaikean itsetuhoisuuden lisäksi olin laihtunut lyhyessä ajassa yli 10 kg ja olin aliravittu. En tuntenut nälkää ja en halunnut muutenkaan syödä. Oksensin jos söin liikaa. Osastolla päätettiin että jokaisen ruokailun jälkeen istuin yleisissä tiloissa 30 minuuttia. Tapasin ravitsemusterapeutin ja sain ateriasuunnitelman. Rupesin aika hyvin noudattamaan sitä ja vointini lähti nousemaan ja ajatus selkiämään.


Minä osastolla, hymyilin peittääkseni pahan oloni. 

Edelliseen osastojaksoon verrattuna sain parempaa hoitoa. Osastolla olin 2 kuukautta. Sain kyllä myös huonoakin hoitoa. Minun käteni ja jalkani hoidettiin joka aamu. (haavojen takia) Kuukauden ajan käteni ja jalkani olivat käärittynä siteisiin. Sain epäasiallisia kommentteja hoitajilta haavoistani. Muutaman hoitajat olivat muutenkin epäkohteliaita ja heidän kommenttinsa eivät ainakaan vointia yhtään parantaneet.

Muuten tämä osastoreissu oli minulle hyvä ja tarpeellinen. Sain tarvitsevan avun, lääkityksiä muutettiin ja omahoitajani oikeasti halusivat auttaa.

1 kommentti:

  1. Moi!

    Perustin keskustelu- ja vertaistukifoorumin mielenterveysongelmista kärsiville. Aiheina on mm. ahdistus, masennus, paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko ja muita.

    Tervetuloa mukaan keskustelemaan jos kiinnostaa! :)

    https://www.hullujenhuone.com

    VastaaPoista