torstai 22. syyskuuta 2016

Ostoksia

Kävin pyörähtämässä keskustassa ostoksilla (vaikka minun ei todellakaan pitäisi, olen lähdössä käymään Helsingissä ensi viikolla..) ja matkaan lähti muutama uusi juttu.


Ensimmäinen tuote on WE CARE:n puuteri, vaaleimmassa sävyssä. Kokeilin testeriä ja se vaikutti todella vaalealta. Tarkoitus oli ostaa itselleni jonkin sortin puuteri bakingiin ja tämä vaikutti hyvältä. Kotona kuitenkin huomasin, että sävy ei olekaan niin vaalea miltä se kaupassa näytti. Oli siis hutiostos, mutta kaipa tälle tulee jotain käyttöä.


Kuten olette ehkä huomanneet, olen huulipunien suurkuluttaja. Meikkiin saa ihan erilaista ilmettä huulipunan avulla. Kuitenkaan en ole pahemmin omistanut huultenrajauskyniä, vaikka niitä kannattaisikin ehkä olla. Nyt mukaan lähti kaksi Essencen huultenrajauskynää sävyissä Femme Fatale ja Wish Me a Rose.



Ripsivärin ostin myös Essencen pisteeltä. Käytän tekoripsiä päivittäin, joten ripsarille ei ole suurempia vaatimuksia. Kuhan ajaa asiansa, niin se riittää. Tämä oli niin söpössä putelissa, joten oli pakko kotiuttaa.


Omistan Lumenen silmämeikin pohjustusaineen, mutta en halua edes muistaa miten monta vuotta vanha se on. Päätin nyt ostaa uuden ja tämäkin lähti Essencen hyllystä. Tämä on todella vaaleaa, ainakin minun iholla, joten avartaa silmiä kivasti ! Ihan hyvä tuote, ei erityisemmin huonoa sanottavaa tästäkään.



Nämä kaksi ihanuutta löytyi Glitteristä. Pahoittelen nakkisormiani, ilman rakennekynsiä sormeni näyttävät niin säälittäviltä... haha. Minulla vaan pienestä pitäen on ollut todella pienet kynnet ja niistä olen saanut kuulla monen monta kertaa.
Olen tykästynyt taas kaulakoruihin ja sormuksiin ja niitä tulee nyt yhdisteltyä eri asukokonaisuuksiin.



Lisää sormuksia ! Sormukset oli yhdessä paketissa ja nämä löytyi H&M:ltä. Jokainen näistä on mielestäni todella kivan näköisiä ja tulee varmasti käytettyä !

Huomenna postailen viime päivien meikeistä ! Pysykää kuulolla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti