lauantai 2. huhtikuuta 2016

Miltä yksinäisyys tuntuu ?

Viime aikoina oloni on ollut todella yksinäinen. Muutenkin vaikka olen tänne kirjoittanut miten hyvin minulla menee, ja niin on mennytkin, mutta muutaman päivän olo on ollut todella alakuloinen. Se on pelottavaa, sillä suurin pelkoni on se, että joudun taas masennuksen kierteelle. Totta kai huonoja hetkiä tulee, mutta mitä jos en pääsekään enää pohjalta takaisin ylös.

Minulla on ollut aina ongelmana se, että jos minua eivät ystävät esimerkiksi pyydä ulos, niin en itsekään laita viestiä. Pitäisi petrata tässä asiassa, mutta ei sitä loputtomiin jaksa itse olla aktiivinen jos ei saa vastakaikua.

''She didn't know who would leave or stay, so she pushed them all away.''

Nyt kun olen sairaslomalla, minulla on enemmän kuin aikaa. Sen takia jos on viikkoja jolloin minulla ei ole kuntoutuspolin ryhmiä, niin päivät tuntuvat kuluvan todella hitaasti ja olo on yksinäinen.

Miltä se siis tuntuu ?

Yksinäisyys tuntuu siltä ettei kuulu joukkoon, on ulkopuolinen. Se on ahdistavaa ja turhauttavaa. Ysein se johtaa siihen, että kriittinen ääni valtaa pään. ''Et kelpaa.'' ''Kuka nyt tuollaisen kanssa olisi?'' Pidemmän päälle sitä eristäytyy kokonaan, masentuu tai jopa päättää että eläminen ei ole sen arvoista.

Vaikka ympärillä olisikin ihmisiä, niin olo voi siltikin olla yksinäinen. Kaikki tarvitsevat ystäviä ympärilleen. Ystävien avulla voi selvitä mistä vaan.

''Let me tell you this : If you met loner, no matter what they tell you it's not because they enjoy solitude. It's because they have tried to blend into the world before, and people continue to disappoint them. ''   - Jodi Picoult

Yksinäisyys tuntuu kropassa. Rintaa puristaa, tuntuu kuin joku kuristaisi kaulasta. Olo on niin huono, itkettää, kiukuttaa ja ihan kuin olisi joku hirviö. Jokainen tuntee yksinäisyyden omalla tavallaan. En tarkoita yksinäisyydellä sitä, että tahtoo olla yksin. Joskus kaipaa sitä yksin oloa.

Pahin ja huonoin ajatus/idea mikä minulle on tullut päähäni, kun olen ollut todella yksinäinen ja sen takia ajatellut itsemurhaa. Mietin että kiinnostaisiko ketään jos yrittäisin sitä? Tulisiko kukaan katsomaan minua, jos jäisin eloon ? Onko minulla ystäviä, jotka välittävät ?

''I act like I don't care, but deep inside, it hurts.''

''I've always been afraid of losing people I love. Sometimes I wonder if there is anyone out afraid to lose me.'' 











 

2 kommenttia:

  1. Niin totta taas kirjoitit koska itsellänikin on samanlaisia olotiloja, ettei kuulu kenenkään elämään eikä elämällä ole tarkoitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks meillä on toisemme hyvä ystävä. <3

      Poista