keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

CODA, elämää kuurojen vanhempien kanssa

''Meistä käytetään kansainvälisesti nimitystä CODA, joka tulee englanninkielisistä sanoista Children Of Deaf Adults. Nimitys MEIKÄLÄINEN on termi jota useat meistä käyttävät erityisesti keskustellessaan keskenään. ''

''Kuurojen vanhempien kuuleva lapsi on kahden kulttuurin ja kielimaailman kansalainen. Kuurojen vanhempien kuulevien lasten yhdistyksen kaikki jäsenet ovat eläneet koko ikänsä kahden ”maailman välissä”.  Kaksikielisyys on rikkaus ja siitä kannattaa olla ylpeä. Mutta mitä on olla kaksikielinen?''


Olen kaksikielinen. Suomen lisäksi toinen äidinkieleni on viittomakieli. Vanhempani ovat molemmat kuuroja. Äiti oli jo kuuro syntyessään, mutta isäni kuuroutui lapsena.

Lapsuuteni on ollut hiukan erilainen. Itse opin viittomaan ihan vanhempieni kautta, en ole käynyt minkäänlaisia kursseja. Monet ovat miettineet myös sitä, että miten olen oppinut puhumaan. Hyvin olen sen kyllä oppinut, haha. Suvussamme muut ovat kuulevia ja kuulin puhetta ihan päivittäin. Puhumisen suhteen minulla ei ole koskaan ollut ongelmia, mutta kirjoittamisen kanssa kyllä. Kävin ensimmäiset pari vuotta äidinkielen tukiopetuksessa. 



Minulla on ollut jonkinlaisia oppimisvaikeuksia aina, mutta en osaa sanoa onko vanhempieni kuurous yhteydessä tähän. En ole saanut vanhemmiltani apua koulutehtävissä, sillä tekstin ymmärtäminen on heille vaikeata. Toisekseen he eivät ole osanneetkaan auttaa, tehtävät ovat olleet liian vaikeita. Vanhempani eivät osaa kieliä, joten englannin- ja ruotsintehtäviin en myöskään saanut apua. 

Äitini on usein tuskaillut, että hän on pahoillaan kun on tyhmä. Mutta ei, vanhempani eivät ole tyhmiä. Vanhempieni tekstin ymmärtämistä voisi melkeimpä rinnastaa maahanmuuttajan suomenkielen opetteluun. Tekstin ymmärtäminen ja tuottaminen on vähän niinkuin ''huono suomi''. Äitini tekee töitä keittiössä ja hänen ruuanlaittotaitonsa ovat huikeat. Isäni on todella kätevä käsistään. Hän on remontoinut itse vanhempieni talon ja jos minulla on jotain ongelmia, nariseva ovi, taulujen laitto, hyllyn asennus jne, iskä hoitaa ! Heidän vahvuutensa on selkeästi käsillä tekeminen. 

Miten oma lapsuuteni erosi muiden lapsuudesta ? Hmm. Se että he eivät kuulleet. Saatoin istua lapsena montakin minuuttia vessassa, kun eihän he kuulleet kun huusin pyyhkimään! Hah. Tämä nyt ei välttämättä ole sellainen asia, mitä yhdistetään kuurouteen, mutta olin lapsena kateellinen kavereilleni. Heillä oli kotiintuloajat, syötiin perheen kesken yhdessä, oli kotiarestia ym. Minulla ei. Vanhempani eivät tienneet esimerkiksi kotiarestin merkitystä. Moni varmaan ajattelisi, että eikö ole ihanaa kun ei ole rajoituksia. Minulle se ei ollut ihanaa, tunsin itseni erilaiseksi ja oudoksi. Erosin muista niin paljon. Ajattelin paljon sitä, että vanhempani eivät välitä minusta, sillä he eivät asettaneet rajoja. Totta kai, he välittävät, mutta siltä se tuntui. 




Olin usein vanhemmilleni erilaisissa tilanteissa tulkkina ja nuorempana vihasin sitä. En pitänyt siitä, kun meitä tuijotettiin kaupassa. Sain todella paljon vastuuta, sillä tulkkasin vanhemmilleni monissa virastoissa. He tilasivat kyllä tulkin, mutta aina ei tulkkia juuri sille päivälle löytynyt. Nykyään minulla ei ole sen suhteen mitään ongelmaa, olen mielelläni apuna. Vastasin heidän puheluihin ja hoidin sitä kautta vanhempieni asioita. Vastuu oli suuri pienelle ihmiselle. 

Terapiassa olemme puhuneet siitä, miten lapsuuteni on ollut traumaattinen. Ei tosin pelkästään vanhempieni takia, monen muunkin, mutta en lähde sitä avaamaan enempää. Jos minulla on ollut vaikeata, en ole pystynyt vain soittamaan äidilleni ja juttelemaan. Muutenkin omien tunteiden tuominen esille on vaikeata ja monesti minua ei ymmärretty. Viittomisen kautta et saa sitä samaa tunnetta, mitä äänensävyllä esimerkiksi saa. Monesti jätin asioita vanhemmilleni kertomatta, sillä se tuntui liian vaikealta selittää heille. Vaikka nämä asiat saattavat muiden korviin kuulostaa pikku jutuilta, mutta nuorelle Ninalle se oli rankkaa. 

Toisekseen kun itse hoidin vanhempieni asioita, he kyllä hoitivat minun asiat. En joutunut koskaan itse soittamaan esimerkiksi lääkäriaikaa. Sen takia sain paniikkikohtauksia ja sosiaalisten tilanteiden pelkoni oli suuri. Lapsena en uskaltanut vastata edes sukulaisilleni kun he soittivat ! Täysi-ikäisenä yhtäkkiä jouduinkin hoitamaan itse asiani ja nykyäänkin pelkään todella paljon soittamista ja vastaan harvoin puhelimeen jos en tiedä kuka minulle soittaa. 

Osasin kyllä käyttää tilannettani paljon hyväkseni. Teini-ikäisenä valehtelin paljon, sillä en jäänyt koskaan kiinni siitä. Äänestäni ei voinut kuulla jännitystä ja sitä että selkeästi valehtelin. 

Mitä olen saanut siitä, että vanhempani ovat kuuroja ? Toisen kielen ! Pystyn kommunikoimaan huonokuuloisten ja täysin kuurojen kanssa. Se on rikkaus. Olen myös tutustunut moniin samanlaisessa tilanteessa oleviin ihmisiin ja olen ollut ns. vertaistukileireillä. Sitä kautta olen oppinut sen, että en ole yksin. 

Vaikka tässä tekstissä onkin tullut ilmi ''huonompia juttuja'', en tahtoisi muuttaa mitään lapsuudestani. Rakastan vanhempani ja sitä elämää minkä olen saanut. Olen vahvempi kuin koskaan ja siitä voin kiittää vain äitiä ja isää. <3 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti