tiistai 1. maaliskuuta 2016

Kaikki paljaana, paljaana. Älä peitä herkkää. - Anna Abreu

''Anna Abreu (oikealta nimeltään Anna Eira Margarida Heiskari, o.s. Mourão de Melo e Abreu, s. 7. helmikuuta 1990 Vantaa) on suomalais–portugalilainen laulaja, joka nousi julkisuuteen vuoden 2007 Idols-kilpailun yhteydessä. Abreu sijoittui kisassa toiseksi, kun kisan voitti Ari Koivunen. Abreu on myynyt uransa aikana Suomessa yli 182 000 levyä.''

Näin sanoo wikipedia Anna Abreusta. Mulle tuli mieleen, että voisin kirjottaa itse artistista, joka on vaikuttanut mun elämään todella suuresti. Anna Abreuhan on ollut suuri fanituksen kohteeni jo kauan. Ensimmäisen kerran näin hänet livenä Joensuussa Iso Myyn avajaisissa. Kaverini kanssa silloin sattumoisin päädyttiin keikalle ja Annakärpänen pisti minua. Rupesin kuuntelemaan Annan biisejä ja ihastuin totaalisesti. Aluksi en tosiaan uskaltautunut kellekään myöntämään tai kertomaan että tykästyin Anna Abreuhun, sillä olin silloin vannoutunut rokkimusiikin kuuntelija ja se olisi ollut jostain syystä noloa. Löysin lehdestä Annan julisteen ja liimasin sen vaatekaappini sisäpuolelle, sillä en uskaltatunut seinälle sitä laittamaan. Kuitenkin aikaa kului hieman ja kohta kaikki tiesivät miten iso fani minusta oli tullut. 






Kuuntelin Annaa päivittäin ja vuorasin seinäni hänen kuvillaan. Silloin oli myös Anna Abreu foorumi josta sain paljon itselleni uusia ystäviä. Muutama faneista asui myös Joensuussa ja heistä tuli minulle todella tärkeitä ystäviä, sanoisinko parhaita ystäviä. Hengailimme todella usein ja puheenaiheet pyörivät tietenkin Annassa. Olin niin iloinen kun Anna tuli taas Joensuuhun keikalle, harmiksemme se oli ikärajallinen keikka, mutta se ei estänyt mitään. Järjestimme miittingin jonne osallistui yli 10 henkilöä, nimesimme porukkamme Joensuun fâ Grupoksi. Painatimme paidatkin, jossa luki kyseinen fanitusryhmämme nimi. Ostimme porukalla Annalle lahjan ja odotimme punaisen bussin saapumista monia monia tunteja. Anna ja bändi saapuivatkin illasta Joensuuhun ja pääsimme juttelemaan Annan kanssa hotellin aulaan.



Tuntien odottelun jälkeen tapasimme Annan hotellin aulassa. 

Tämähän lisäsi Annafanitustani ja päätin että haluan kiertää Annan keikkoja. Vanhempani eivät kuitenkaan varmasti tuossa vaiheessa tienneet miten monta keikkaa tulisinkaan kiertämään ! Isäni lähti minua kuljettamaan Nilsiään ikärajattomalle keikalle ja voi että nautin siitä ! Se oli ensimmäinen kunnon keikkani ja pääsin eturiviin. Olin onnellinen ja muistan kuvanneeni videoita joissa ei tosin Annan ääni kuulunut ollenkaan koska lauloin niin kovasti mukana. Heh, sen jälkeen on osannut olla laulamatta messissä kun videota kuvaa ! 



Keikkailu ei suinkaan siihen loppunut ja kiersin ympäri Suomea kavereideni kanssa. Vanhempani kuskasivat suurimmalle osalle keikoista, sillä olin niin nuori. Annasta tuli itselleni todella tärkeä henkilö ja hän on edelleenkin. Annan kautta tutustuin uusiin ihmisiin ja tällaiselle ujolle ihmiselle se oli tosi iso juttu. Omat silloiset kaverini eivät kuunnelleet Annaa ja heille oli turha vuodattaa Annatarinoita, heitä ei yksinkertaisesti niinkään kiinnostanut. Annan kautta saaneiden ystävien kanssa sai pölistä tunti tuntinsa jälkeen Annasta ja keikoista. Löysin sieluntovereita. Monen kanssa ollaan edelleenkin todella hyviä ystäviä ja heille on myös pystynyt kertomaan omia huoliaan.




Kun siirryin lukioon Annafanitus hiukan laantui. Uudet kiinnostuksen kohteet tulivat tärkeämmäksi ja minulla oli jonkinlainen ''hipsterivaihe''. Kuitenkaan en lopettanut täysin fanitustani, sillä silti edelleen hankin kaikki levyt mitä tuli ja kuuntelin haastattelut ym. Keikkailu vain jäi vähemmälle. Täysi-ikäisenä taas päädyin keikalle ja muistan itkeneeni kun näin Annan. En tajunnutkaan miten kova ikävä keikkailua minulla oli ja itkin niin siitä että kaikki muistot valtasivat pääni ja kuin sitä että miten ihana oli Anna taas nähdä ! 


Ilman Annaa en myöskään olisi uskaltanut olla oma itseni. Aiemmin pysyttelin kovin aina muiden varjoissa, en halunnut olla erimieltä muiden kanssa, enkä todellakaan uskaltanut olla se Nina mitä halusin. Annan kautta olen rohkaistunut olemaan juuri se mitä olen, enkä häpeile mitään. Olen ihan varma, että ilman Annaa oltaisiin ihan eri pisteessä, olen saanut kasvaa mahtavan esikuvan avulla. 


Vaikeimpina aikoina kuuntelin paljon Annan biisejä, varsinkin Worst Part Is Overia. Mietin mielessäni, että toivottavasti voisin joskus ajatella niin että pahin on takana. 
Worst part is over 
Signs will show you when you're through 
It's always the darkest before you see the light 
You keep on falling, hear me calling out to you ¨
Just don't give up, don't let anybody break you down


Annan keikat on aina täynnä energiaa ja pakosti iskee hymyn naamalle. Vaikka olisin ollut kuinka masentunut päivän aikana, keikka ja Anna piristää. Heti oloni muuttuu taas paremmaksi ja paremmaksi. Nytkin kun kävimme katsomassa Annaa Kuopiossa tunnistin itsestäni että inhottavat ajatukset taas täyttivät pääni. Yritin tsempata, mutta se ei auttanut. Heti kun keikka alkoi unohdin kaiken sen paskan, mitä mielessäni pyöri. 
Annan uudet biisit olivat aivan mahtavia, mutta yksi biiseistä jäi eniten mieleen. Älä peitä herkkää. Oli lähellä että itku meinasi tulla, miten yksi biisi voikaan vaikuttaa niin paljon itseeni ? Minun on ollut aina vaikea tuoda tunteitani esille ja sen takia oloni onkin ollut tuplasti pahempi.


Annan biiseistä kuitenkin Everywhere I Go on ollut kaikista tärkein. Rakastan sitä biisiä Annan laulamana ja sen takia halusinkin biisin sanoista tatuoida pätkän jalkaani. Halusin ottaa Anna tatuoinnin ihan siksi, että Anna on ollut kuitenkin suuri osa elämääni ja en tahdo koskaan unohtaa sitä. Biisi on myös minulle muustakin syystä tärkeä, sanat koskettavat minua. 






2 kommenttia:

  1. Mie olin tuolla miitissä myös. En monia niistä ihmisistä muista, mutta sinut muistan. Mulle on jäänyt niin hyvin mieleen yksi kohta, kun aloit nauraa jollekin asialle niin paljon, että lysähdit polvillesi lattialle :D en tiedä miks, mutta se on vaan jäänyt mieleen. Sie näytit niin iloiselta ja itsevarmalta, et ollenkaan ujolta. Se oli se, minkä sie meille näytit.
    Mie sairastan myös masennusta ja epävakaata persoonallisuushäiriötä. Tuli kaikki ne hankalimmat vaiheet omassa elämässä mieleen, kun luin näitä tekstejä. Tuntuu aina niin pahalta, että jonkun toisenkin on pitänyt käydä läpi samat ajatukset, mitkä itseä on vahingoittaneet. Mie pääsin eroon viiltelystä, siitä on aika tarkalleen vuosi aikaa, kun viilsin viimeisen kerran. Se on selviytymiskeino, mie tiedän, mutta mulla myös viiltelyn lopettaminen on auttanut eteenpäin. Se on hankalaa, mutta se on silti mahdollista.
    Toivon sulle paljon voimia ja kaikkea hyvää. ♥

    VastaaPoista