maanantai 22. helmikuuta 2016

Selfharming

Mietin monta päivää mielessäni blogitekstiä. Menetin yöunetkin miltei tämän takia ja päätin että kirjoitan siitä. Teksti saattaa olla rajua luettavaa ja kerron pintaraapaisua omasta masennuksesta/itsetuhoisuudesta ja siitä miten mielestäni siihen pitäisi suhtautua.

Muistan ensimmäisen kerran kun heitin ruokaa pois salaa kattilaan tai roskikseen kun olin ala-asteella. Istuin vessan lattialla, silmät vuotaen, hammasharja kurkussa yläkoulu ikäisenä.
Ensimmäisiä masennukseen/ahdistukseen liittyviä merkkejä alkoi olla jo ihan lapsena. Sosiaaliset tilanteet olivat vaikeita, ovat kyllä edelleenkin, ja sain paniikkikohtauksia. En lapsena uskaltanut soittaa edes omille sukulaisilleni tämän takia. Yläkoulussa en paniikkikohtauksien takia voinut mennä työharjoitteluun.

Vihasin itseäni 9-vuotiaasta eteenpäin, sillä painoin kilon enemmän kuin silloinen paras kaverini. Koin olevani lihavampi, rumempi ja ärsyttävämpi kuin muut. En myöskään saanut sukulaisiltani sellaista huomiota mitä olin toivonut. Mummoni oli paljon töissä ja sen takia itkin monesti itseni uneen. Isovanhemmat ovat aina olleet minulle todella tärkeitä. Olen vanhin isäni puolen suvusta ja nuorempien serkkujeni syntyessä olin mustasukkainen heidän saamastaan huomiosta. Koulumenestyminen oli kohtalaista ja sain aina kuulla että ''paranna seuraavalla kerralla''. En pystynyt parempaan ja itkin huonouttani.

Ikää tullessa lisää kaikki meni vaikeammaksi. Kaverisuhteessa tunsin olevani aina se kakkonen. Seurustelin ensimmäisnen kerran täysi-ikäisenä ja yläasteikäiselle Ninalle sinkkuus oli kova paikka. Se tarkoitti sitä että en ollut tarpeeksi hyvä ja viehättävä. Vaikeat itsetunto-ongelmat, ahdistuneisuus ja mielen painuminen alas johtivat siihen, että kokeilin ensimmäistä kertaa viiltää itseäni. Löysin itselleni ahdistuksenhallintakeinon ja en tiennytkään mihin asti itsetuhoisuus vielä menisi...

Kävin psykologilla, mutta siitä ei ollut apua. Hän vain kehui kuinka nätti olin ja ihmetteli miten minunlaisella tytöllä voisi olla itsetunto-ongelmia. Kaikki hänen puheensa menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Vuodet kuluivat ja välillä oli hyviä kausia, mutta päällisin puolin olin surullinen.

Voitteko uskoa miten poikaystävän löytyminen elämään, tuntui vievän kaiken sen paskan pois? Elämä hymyili, olin mielestäni viehättävä ja minulla oli ystäviä. Kaikki oli kuitenkin harhaa ja dissosioin paljon. Minulla ei oltu diagnosoitu mielenterveydellisiä ongelmia ja en saanut apua/lääkitystä. E-pillereiden aloittaminen vaikeutti tilannetta. Olin vainoharhainen ja itkin paljon.
Seurustelusuhde oli kuitenkin lyhyt ja ero vaikutti minuun suuresti. Laihduin monta kiloa ja peitin pahaa oloani alkoholilla. Alkoholin alaisena yritin kolme kertaa itsemurhaa. Olin humalassa vähintään 5 päivänä viikossa ja kaikki tiputtamani kilot tulivat tuplana takaisin.

Jotta tästä ei tulisi romaania, tiivistän hieman. Eron jälkeen tapahtui paljon. Sain työpaikan ja nautin siitä jonkin aikaa. Syksy 2013 oli kuitenkin todella vaikea ja jouduin jäämään sairaslomalle itsetuhoisuuteni takia. Viiltelin päivittäin ja mietin kuolemaa. Vaikea olo johti jälleen epäonnistuneeseen itsemurhayritykseen. Tammikuussa 2014 jouduin toista kertaa osastohoitoon.

Nyt eletään vuotta 2016 ja jouduin viime joulukuussa jälleen osastolle itsetuhoisuuden ja syömishäiriön takia. Otin lääkeyliannostuksen ja viilsin liian syviä haavoja. Menetin verta niin paljon, että rauta-arvoni laskivat vakavasti. Pyörrytti, väsytti ja elin synkissä vesissä. Paino tippui yli 13 kg ja tavoitteena oli vain laihtua lisää ja lisää.


Itsetuhoisuus on ollut elämässäni mukana jo kauan ja sen takia kirjoitan nyt siitä miten mielestäni itsetuhoisuuteen (viiltelyyn ym.) pitäisi suhtautua.


  • Itsetuhoisuuteen pitää puuttua ajoissa. Jos olisin saanut ajoissa apua, käteni eivät näyttäisi tältä. Mitä aiemmin asiaan puututaan, sitä helpompi viiltelijän on lopettaa. Se on nimittäin todella koukuttavaa ja sitä voi rinnastaa alkoholiriippuvuuteen. Tarpeeksi kauan sitä tehneenä, halu lopettaa saattaa olla kadonnut. 

  • ''Mikä angstiteini sie yrität olla?'' Viiltely ei katso ikää. Monet aloittavat nuorena, mutta on myös 40-vuotiaita jotka satuttavat itseään. Se ei ole pelkästään teinien juttu. 

  • Itsetuhoinen tarvitsee ymmärrystä. San paljon kuulla osaston hoitajilta, kuinka haavani olivat kamalia ja rumia. Miten viiltelijän luullaan  pääsevän eteenpäin elämässään jos omia arpiaan pitää vielä hävetä ? Ei en sano, että viiltoarvet olisivat kauniita, mutta itse olen sujut sen kanssa että käteni näyttävät tältä. Jokaisella on omat arpensa, niin henkiset kuin fyysisetkin. Jos näet kadulla tulipalossa pahasti palaneen kasvot, sanoisitko hänelle että peitä naamasi ? 

  • Viiltohaavojen syvyys ei kerro kuinka huono olo jollakulla on. Pintanaarmuja ei pidä vähätellä, niin itse viiltelijän tai ulkopuolisen. Vähättely johtaa usein siihen, että sitä kokee tarvitsevansa syvempiä viiltoja, sillä sinua ei oteta tosissaan. 

  • ''No onneksi et viillellyt.'' Viiltely ei suinkaan ole ainut tapa satuttaa itseään. Poltin kättäni tupakalla, hakkasin päätäni seinään, paastosin ja oksentelin. Silti minulta aina vain kysyttiin ''viilsitkö?''. Oksentelu tulee ottaa yhtä vakavissaan kuin viiltely.

Lapsuuteni on ollut traumaattinen, jonka takia diagnooseissa pomppii epävakaa persoonallisuus. Epävakaan takia minulla on ollut villejä kausia, jolloin olen menettänyt ystävyyssuhteita ja paljon rahaa... Vakavan masennuksen vuoksi olen joutunut lopettamaan koulun, käsissäni on kohtia joissa ei ole tuntoa, kroppani on arpinen, laihduin liikaa ja mikä suurinta olin lähellä kuolla. 



4 kommenttia:

  1. Nina sie oot miun idoli ja todellinen selviytyjä<3 t. riiksu

    VastaaPoista
  2. Luin yksi päivä dissosiaatiohäröstä ja siellä sanottiin, et siihen liittyy monesti mielialanvaihteluita. Ja se vaihtelu voi ilmetä samana päivänä. Aamulla on voitokas olo ja illalla tekis mieli tappaa itsensä. Mullakin mietitty tuota epävakaata mutta päädytty dissosiaatiohäröön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Tunnistan itteni tosi hyvin tosta. Mulla vaihtelee mieliala tosi nopiaa ja päivän aikana saattaa todella monta kertaa vaihdella.. inhottavaa.

      Poista